Helmikuun Ultra-lehti 2018

Jukka Nieminen haastatteli minua Ukon pakan syntyvaiheista ja myös omista taustoistani Ultra-lehteen. Mielestäni Jukkiksen kirjoittama artikkeli on aika hyvä. Se on samalla kirja-arvostelu, mikä onkin hyvä, sillä Ukon pakasta ei ole vielä pahemmin arvosteluita julkaistu. Artikkelissaan Jukka Nieminen kartoittaa ensin Ukon pakan menekkiä teokseni kustantajalta, Salakirjojen Jon Hällströmiltä. Hällström toteaa, että “menekki on ollut todellista huippukyytiä, joka on lähes ennenkuulumatonta esikoiskirjailijan kohdalla…” Täytyyhän se myöntää, että tämä kaikki on ylittänyt minunkin odotukseni! Että tästä pitkään ja hartaasti työstämästäni suomalaiseen mytologiaan pohjautuvasta tarot-pakasta tulikin sitten todellinen myyntihitti! Wau! Ajatella, jos joku olisi sanonut tämän minulle silloin, kun tämän pakan työstäminen oli suurinpiirtein ainoa asia, joka pystyi minua lohduttamaan. Niin, ei tämä työ ole mitenkään helppo ollut minulle, tämä pitkä prosessi, minkä olen käynyt läpi. Mutta se oli se minun oma juttu, se juttu minkä eteen olin valmis laittamaan peliin tolkuttomasti aikaa ja vaivaa. Tämä pakka on ollut minulle kanava kasvaa henkisesti, löytää itsestäni uusia puolia, käsitellä elämääni, ihmissuhteitani, epävarmuuksiani ja pelkojani. On uskomatonta, että se nyt koskettaa niin monia ihmisiä. Olen saanut aivan ihania yhteydenottoja tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat kokeneet, että he ovat saaneet ihmeellistä voimaa sanoistani, korteistani, kuvistani. En varmaan koskaan pysty kertomaan kenellekkään mitä olen todella käynyt läpi tämän prosessini aikana, en vaikka kirjoittaisin siitä aiheesta kirjan. Olen taistellut ja selvinnyt vaikka mistä. Saanko nyt sanoa, että olen ylpeä siitä mitä olen saanut aikaan, mitä olen tehnyt ja millaisen teoksen olen onnistunut luomaan? Juuri tällaista pakkaa minä toivoin elämääni silloin, kun tie oli kivinen ja matkaa oli loputtomiin vielä jäljellä. Kun puntaroin mitä tekisin tai miten sen tekisin? Tai etsin suuntaa, toivoa, voimaa. Silloin tartuin kynään ja otin päiväkirjani esille. Kirjoitin sen lehdille mikä mieltäni painoi ja samalla kanava aukeni johonkin sellaiseen tajunnan tilaan, mistä oivallukset ovat peräisin. Kirjoitin itselleni voimauttavia sanoja, sellaisia, joita en ympäriltäni kuullut, mitä olisin kipeästi tarvinnut. Minä kuljin pitkään läpi pimeiden metsien, kunnes tapahtui käänne. Oli Joulukuu vuonna 2015. Se oli ollut rankka vuosi. Ystäväni oli tehnyt itsemurhan, vaarini kuoli samaan aikaan ja vielä myöhemmin muutaman kuukauden päästä rakas setäni kuoli äkillisesti ja tapaturmaisesti. Ehkä tämä kuoleman vuosi sai minut uskaliaaksi, sillä olen aina miettinyt asioita siltä kannalta, että entä jos kuolen ja en saa tehtyä koskaan valmiiksi sitä mitä haluaisin. Mielessäni kuulin vakaan käskyn, joka kehoitti “astu ulos kaapista”. Perustin siltä istumalta, sen enempää miettimättä ryhmän Facebookiin. Lisäsin sinne noin 70 tuntemaani ihmistä ja aloin ensimmäisen kerran puhua tästä hankkeestani “julkisesti”. Itse asiassa en puhunut tästä projektista aiemmin kuin todella harvoille ja valituille ystäville, koska olin saanut tarpeekseni ihmisten tuhahtelusta ja hullun leimasta otsassani. “ei helmiä sioille” -ajattelin, vaikken ehkä niin kovin kristillinen ihminen olekaan. Et uskokaan millaisia kommentteja ihmiset voivat heittää, jos kerrot vakavissasi työstäväsi omia tarot kortteja!

Tein valmiista kuvista postikortteja, niitä oli kymmenen kappaletta. Sattuman kautta minut kutsuttiin Pakanallisille syysmessuille esittelemään projektiani. Tapasin kirjan kustantajan ja aloimme puhua yhteistyöstä. Vuoden kuluttua Ukon pakka julkaistiin.

Kela ja työvoimatoimisto olivat aivan eri linjalla kanssani kaiken suhteen. Hain starttirahaa, sitä ei myönnetty. Sain yllättäen sanktion lähes 4000 euroa perusteettomasti maksettuja työttömyyskorvauksia, joita oltiin nyt perimässä takaisin. Tuntui todella uskomattomalta, että perintä tapahtui, vaikka olin vain sattunut saamaan kirjani julkaistua. Enhän minä ollut mitään tienannut edes. Päinvastoin, olin hikipäässä juossut yrityskurssilla ja ollut työkokeilussa ja ties missä. Tuntui aivan kuin tämä jäykkä ja toimimaton systeemin hammas olisi pyrkinyt jauhamaan unelmani lyttyyn. Yhtäkkiä olin kokoaikainen yrittäjä, jonka starttirhat evättiin ja päälle tuli sanktio, joka ei ole missään suhteessa yhtään mihinkään. Että osasikin sapettaa. Otin yhteyttä Iltalehteen ja sain onneksi toimittajan kiinnostumaan. Juttu julkaistiin, mutta eihän se tietenkään missään työvoimatoimiston hampaissa ole kuin pieni kiillevika kalustossa. Tuntui ristiriitaiselta samaan aikaan saada kehuja ihmisiltä, että olet tehnyt kulttuuriteon! Juhlittiin Suomen 100-vuotis syntymäpäivää ja olin omastakin mielestäni tuonut esiin vanhaa suomalaista kulttuuriperinnettä hyvin ainutlaatuisella tavalla ja pitkällisen vaivannäköni tuloksena. Tähän väliin voin kertoa, kun tätä aina välillä kysytään, että en ole saanut mitään apurahoja tälle hankkeelleni. Olen tehnyt kaiken itse, alusta alkaen, opetellut, harjoitellut, kokeillut, ottanut opiksi, yrittänyt uudestaan.. Olen kustantanut kaiken tämän omasta pussistani painokuluja lukuunottamatta. Ja tästä vielä rangaistaan!

Joo, keräsin itseni. Näin mielessäni, kuinka olin ikäänkuin avaruudessa. Siellä oli myllynkivet, jotka kuvastivat työvoimatoimistoa. Minä lipesin niiden otteesta, leijuin hiljalleen kauemmas ja tunsin valtavaa vapautuksen tunnetta. Tunsin syvällä sisimmässäni, että tämä on oikein. Vaikka se päältä katsoen on huutava vääryys, en ole muuttanut mieltäni sen suhteen. Tunsin silti, että jollain toisella olemassaolon tasolla tämä oli oikein. Koska mitään muuta tietä ulos niiden myllynkivien otteesta ei näyttänyt olevan olemassa. Tietä takaisin ei liioin ollut, koska kaikki tuet oli jo katkaistu ja minut oli luettu kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Se harmitti erityisesti sen takia, että olin koko ajan siihen tähtäämässäkin, olisin vain toivonut, että olisin saanut hieman paremmat eväät, kuin velkaa ja potkun perseelle. Mutta juuri tällaisia juttuja vartenhan nämä kortit on tehty vai mitä? Arvaatko minkä kortin nostin kuvaamaan työvoimatoimistoa? Paran! Haha! Nauroin vedet silmissä tätä. Nauru parantaa!

Se sama voima mikä on ajanut minua tähän saakka, se tarttui minuun jälleen. Päätin että en perkele lannistu vaikka Suomen valtion laitokset näin kohtelevatkin. En. Koska en ole lannistunut aiemminkaan ja koska minulla on missio. Olen tätä polkua seurannut jo kymmenen vuotta, en aio kääntyä tai luovuttaa jonkun harmaan laitoksenmöhkäleen takia. Suomen työvoimatoimisto ei lyttää minua eikä unelmaani. Ukon pakka on niin paljon kirkkaamman valon edustaja, kuin se harmaa ja hidas järkäle, varsinainen Antero Vipunen, kivinen, kylmä, uninen, ikuisuuden loveen langenneena maannut jättiläinen. Toden totta, näissä kahdessa on paljon yhtäläisyyksiä. Antero Vipunen, ajat sitten kuollut tietäjä, joka edelleen makaa kuuset kulmillaan ja pajupehkot hampaiden väleistä törröttäen. Uuden ajan edustaja, Väinämöinen saa tylyn ja nihkeän vastaanoton kivikasvolta, mutta vahingossa Väinön jalka lipeää ja hän joutuu Vipusen vatsaan. Silloin ei auta kuin oveluus ja tämän avulla Väinämöinen vapautuu. Eihän Antero Vipunen sinällään pahantahtoinen ole, hän on vaan hieman ajastaan jäljessä, aivan kuin Te-keskuskin. Sisimmässään Vipusella on viisautta, mutta löytyykö se viisaus vai ei, se jää nähtäväksi.

Eksyin aika kauas Ultra-lehden jutusta. Se kannattaa silti lukaista!

Lehti löytyy vielä Helmikuun ajan hyvin varustelluista kaupoista ja tietenkin kirjastoista. Lehden voi tilata suoraan Ultra-lehden kotisivuilta osoitteesta http://www.ultra-lehti.com/lehdet/lehdet.html.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *